maanantai 8. joulukuuta 2008

Wonton-nyytit ja korianteri-tofusalaatti



Kiinalainen iltapäivä. Wontonien tekeminen on aikamoista näperrystä, mutta lopputulos palkitsee. Pakasteena ostetut wonton-taikinalevyt sulatetaan, irrotetaan toisistaan ja aloitetaan täyttäminen.

Pinaatti-korianteritäyte

tuoretta pinaattia
tuoretta korianteria
porkkanaa
kiinalaisittain marinoitua tofua
siitakesieniä
tuoretta inkivääriä

Kiinalaisittain marinoitu tofu

2 rkl seesamiöljyä
6 rkl soijakastiketta
1 rkl kiinalaista tummaa etikkaa
1 tl sokeria
1 valkosipulinkynsi
1 tl nestemäistä savuaromia
1 tl setsuaninpippuria
4 rkl vettä
500 g tofua

Pilko tofu ohiksi ja kapoisiksi viipaleiksi ja anna marinoitua jääkaapissa useamman tunnin ajan, tai mieluiten yön yli. Paista seesamiöljyssä rapeaksi ja lisää loppuvaiheessa marinadia hieman pannulle, jotta sitä imeytyy tofuun.

Pilko wontonien täyte pieneksi silpuksi ja ota esiin sulaneet taikinalevyt. Aseta kullekin levylle noin ruokalusikallinen täytettä, sivele kaikki reunat vedellä, taita neliö kahtia kolmioksi ja painele reunat kiinni. Ota kiinni takanurkista, purista ne yhteen ja kierrä "solmuksi". Hörytä bambukorissa noin 8 minuuttia.

Makea chilikastike
3/4 dl vaaleaa siirappia
1 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
tuoretta punaista chiliä pieneksi silputtuna oman maun mukaan

Sekoita kaikki aineet keskenään.

Korianteri-tofusalaatti

400 g paistettua, kiinalaisittain marinoitua tofua
runsas nippu tuoretta korianteria
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta

Sekoita kaikki aineet keskenään.

3 kommenttia:

Heikki kirjoitti...

Wontonit on kyllä sairaan hyviä. Pitäiski taas tehä pitkästä aikaa. Tervetuloa muuten kasvisblogimaailmaan!

Heikki / tofufortwo.net

Unknown kirjoitti...

Wontonit on hyvia! Taalla Intiassa kiinalaisissa ravintoloissa wontonit tarjoillaan uppopaistettuina, joten olen maistanut vain sellaisia rapeita, mutta nama on varmasti hyvia myos :)

Laura kirjoitti...

Joo, olisi nää voinut uppopaistaakin. Itse asiassa joku keittokirja, josta katoin osviittaa kehotti niin tekemään, mutta päätettiin tehdä tälleen terveellisemmällä tavalla :)