keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Paprikasalaatti grillatusta paprikasta


Tämä ohje sattui silmiin selaillessani brittilehteä, jossa Nigella (josta en muuten perusta ollenkaan...) esitteli reseptejään. Idea grillatuista paprikoista ja granaattiomenasta kuulosti kuitenkin sen verran kummalliselta, että pakkohan sitä oli kokeilla. Uunissa grillatut paprikat tuovat makeutta, kaprikset suolaisuutta ja granaattiomenan siemenet rakennetta.

Paprikasalaatti grillatusta paprikasta

3 punaista tai keltaista paprikaa (ei vihreää)
1 granaattiomenan siemenet
2 rkl kapriksia

kastike
1 rkl granaattiomenan mehua
1 rkl sitruunamehua
2 rkl hyvää oliiviöljyä
1/4 tl suolaa
hitunen valkosipuliöljyä tai tuoretta valkosipulia

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseenn. Poista paprikoiden siemenkodat ja pilko ne isoiksi lohkoiksi. Asettele ne pellille nahkapuoli ylöpäin ja paahda uunin ylimmällä tasolla 15-20 minuuttia, kunnes niiden pinta mustuu.

Laita kuumat lohkot kulhoon ja peitä kulho tiiviisti kelmulla, jotta paprikat säilyttävät mehevyytensä.

Kun paprikat ovat hieman jäähtyneet, revi niistä käsin nahka irti. Ei haittaa, jos sitä jää satunnaisesti jäljelle paloihin.

Lisää granaattiomenan siemenet ja kaprikset. Sekoita kastikeainekset ja lisää kastike salaattiin.

Ei kommentteja: