maanantai 15. joulukuuta 2008

Latva-artisokkaa ja sitruunadippiä


Latva-artisokka on yksi lempivihanneksistani. Sen kanssa näprääminen käy hyvin kasvissyöjän rapukesteistä, ja valmistaminen on todella helppoa.

Huuhtele ensin artisokka, ja taivua vartta pöytää vasten useaan kertaan, jotta se lopulta repeytyy irti. Vartta ei sa leikata pois, sillä tarkoitus on, että repeytymisen yhteydessä artisokan pohjassa olevat kovat säikeet repeytyvät irti varren mukana.

Keitä kattilassa vettä niin paljon että artisokka juuri ja juuri peittyy, tai lähestulkoon peittyy. Purista kattilaan 1 sitruunan mehu ja 1-2 tl suolaa. Keitä 30-40 minuuttia riippuen latva-artisokan koosta.

Olen kokeillut monenlaisia balsamico- ja oliiviöljydippejä, mutta tämä sitruunadippi peittoaa ne mennen tullen. Liian voimakas oliiviöljy ja tuhti balsamico peittävät liikaa latva-artiskoan hentoa makua, sitruuna taas tuo sitä esiin.

Sitruunadippi latva-artisokalle

2 rkl sinistä Keijua
1 rkl luomusitruunan raastettua kuorta
1/2 tl suolaa
hiven mustapippuria

Sulata Keiju mikrossa (muutama sekunti riittää) ja sekoita muut ainekset siihen. Revi "lehti" kerrallaan irti ja dippaa. Kun pääset lopulta käsiksi artisokan pohjaan, revi imukuppimaiset rihmat pois, leikkaa lehtien tyvistä jääneet osat irti ja pohja on valmis käytettäväksi esim. salaatin raaka-aineena. Sopii hyvin perunasalaattiin.

Ei kommentteja: