sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Maailman rapein tofu


Kokeiltiin monen kehumaa appelsiinitofua, jonka ohje löytyy muun muassa Lettupannu-blogista. Ei kuitenkaan innostuttu appelsiinisesta mausta ja tahmeasta lopputuloksesta, vaikka tofu oli toki maukasta. Sen sijaan valmistusmenetelmä osoittautui aivan loistavaksi!

Kehitimme oman versiomme rapeaksi paistetusta tofusta. Marinoimme ensin tofua yön yli jääkaapissa. Seuraavana päivänä tofu kieritellään Maizena-jauhoista, seesaminsiemenistä ja vedestä koostuvassa löysähkössä tahnassa ja paistetaan kuumalla pannulla rapeaksi.

Seesaminsiemenet tuovat paistuessaan vielä ekstrarapeutta tofuun, johon muodostuu Maizena-jauhon ansiosta ihanan rapea panerointi. Sisältä tofu on pehmeää ja marinoinnin tuloksena todella maukasta. Kaikki osaset on niin sanotusti siis kohdallaan.

Tofun marinoiminen

250 g tofua
1 tl kiinalaista tummaa etikkaa
1 tl nestemäistä savuaromia
3 rkl soijaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
reilusti mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa tofu kolmion muotoisiksi paloiksi ja laita marinoitumaan jääkaappiin.

Maailman rapein tofu

0,3 dl Maizenaa
0,3 dl seesaminsiemeniä
n. 3 rkl vettä
0,5 tl suolaa
mustapippuria
rypsiöljy paistamiseen

Sekoita kaikki muut aineet paitsi vesi. Lisää se joukkoon ja vatkaa seos tahnamaiseksi, hieman kuin löysäksi lettutaikinaksi.

Kuumenna pannu ja rypsiöljyä kuumaksi. Öljyä pitää olla reilusti, jotta tahmean taikinaiset tofut eivät tartu siihen kiinni. Pyörittele tofut taikinassa molemmin puolin ja paista ne molemmilta puolilta kullanrapeiksi.

Tarjoile tofut esimerkiksi cuscus- tai quinoasalaatin kera.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää tosi hyvältä! Nestesavu on ihan parasta ja sopii erinomaisesti myös seitanin marinointiin.

Laura kirjoitti...

Nestesavu on todellakin hyvä löytö! Ollaan käytetty sitä seitanmakkaran tekemisessä, ja se toimi siinäkin erinomaisesti. Kuten tofun ja tempehinkin kanssa :)

Anonyymi kirjoitti...

Resepti kuulostaa tosi hyvältä, mutta mistä tota nestesavua ja tummaa etikkaa löytää tai pystyykö ne korvaamaan jollain vastaavalla aineella?

Laura kirjoitti...

Nestesavua saa Helsingistä ainakin keskustan amerikkalaisesta erikoisliikkeestä WTC-rakennuksesta (Keskuskadulla). Ja täältäkin saa, tosin tätä merkkiä ei olla itse kokeiltu:
http://www.chilikauppa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=product-33
Tummaa etikkaa saa esim. Vii Voanista Helsingissä ja varmasti muistakin etnisistä ruokakaupoista.

Jael kirjoitti...

Mullakin on tuota nestesavua ja samoin olen kokeillut seitanmakkaroihin, loistava tuote! Täältä mun suunnasta ei vaan sitä löydy, toin kesällä Helsingistä.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä mitä teinkään väärin, mutta tuosta "taikinasta" tuli tosi nestemäinen, eikä yhtään tahmea, se vaan valui pois tofupaloista. Ja lopputulos oli aika mustaa ja hieman palaneelle maistuvaa. :/ Ens kerralla kokeilen ehkä egg-replacerillä kun yritän paneerata jotain...

Laura kirjoitti...

Taikinaan kannattaa laittaa tarpeeksi maltillisesti vetta, jotta siita tulee tarpeeksi tahmeaa. Ja rasvaa tosiaan pitaa olla PALJON, niin ei tartu kiinni pannuun.

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon kanssa sitä mieltä, että toi 3rkl vettä ei toimi millään noilla ainemäärillä. Itse leivitin vielä pankossa noi, muuten ei olis ollu toivoakaan mistään kuoresta. Muuten kyllä todella hyvää settiä.

Kokki2 kirjoitti...

Kyllä se meillä toimi, mutta kuten ohjeessa lukee, NOIN 3 rkl. Vettä pitää lisätä vähitellen, kuten lettutaikinaankin lisätään nestettä vähitellen kunnes saadaan tarpeeksi tahmea lopputulos.