keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Joulukinkku seitanista ja punaviinikastiketta


Vegaanisen joulukinkun ohje on alunperin Inna Somersalon Yllin Kyllin -keittokirjasta. Bongasimme sen Chocochili-blogista, joten katso tarkka ohje sieltä. Tuunasimme reseptiä lisäämällä taikinaan 1 rkl nestemäistä savuaromia ja 1 tl paprikajauhetta. Vähensimme myös hieman soijan määräää.

Kinkku onnistui vallan mainiosti, rakenne oli todella kiinteä ja kuitenkin erilainen kuin aiemmin tekemissämme seitanmakkaroissa. Teemme varmaan jouluksi uuden kinkun, ja ajattelin lisätä mausteita vielä entisestään - jouluisempaa makua saisi varmasti aikaiseksi esim. neilikalla ja muskottipähkinällä.

Kinkun kanssa söimme punaviinikastiketta, sillä kinkku vaatii kyllä seurakseen jotain "kostuketta". Lisukkeena oli höyrytettyä ruusukaalia.

Punaviinikastike

1 rkl sinistä keijua
2 kokonaista valkosipulia
1 rkl sokeria
2 rkl balsamicoa
2 dl punaviiniä
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl Provencale-yrttiseosta
2 rkl Maizenaa
mustapippuria

Poista kokonaisista valkosipuleista uloimmat kuoret ja leikkaa toinen pää auki kuten kuvassa. Sulata rasva. Lisää valkosipulit, sokeri, etikka, viini, vesi, kasvisliemikuutio, yrttiseos ja mustapippuri. Keitä 20 minuuttia.

Ota valkosipulit erilleen ja halutessasi siivilöi kastike. Sekoita Maizena pieneen tilkkaan kylmää vettään ja sekoita kastikkeen joukkoon. Keitä 2 minuuttia. Tarjoa kypsät valkosipulit lisäkkeinä.


PS. Toki kinkkua piti syödä myös sellaisenaan, sinapin kera. Toimii!

4 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Upea blogi ja upeat kuvat. Tuo seitan on kyllä huvittava nimi. Mistä se on saanut alkunsa?

Anonyymi kirjoitti...

Täältä voi lukea seitanista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Seitan

Sieltä löytyy myös tietoa nimen alkuperästä.

Anonyymi kirjoitti...

hei kun tuossa on vaan tuo punaviinikastikkeen ohje nii kuinka se seitan valmistettaisiiin tuohon`?

Laura kirjoitti...

Tekstin alussa on linkki kinkun reseptiin.