tiistai 23. joulukuuta 2008

Burgundinpata soijasuikaleista


Kasvisversio Burgundinpadasta valmistetaan soijasuikaleista. Pekonin maku korvataan savukastikkeella tai -suolalla. Nestemäistä savuaromia en suosittelisi tässä yhteydessä. Savukastikkeen olen ostanut Kampin K-kaupasta, ja WTC-talon amerikkalaisesta elintarvikeliikkeestä saa vastaavia kastikkeita.

Savusuolan olen ostanut joltain markkinoilta. Jos sitä ei maustekaapista löydy, voi sen korvata käyttämällä tavallista suolaa ja enemmän savukastiketta. Savukastikkeissa on kuitenkin jo itsessään yleensä runsaasti suolaa, joten ole varovainen suolan määrän kanssa.

Burgundinpataa täytyy malttaa hauduttaa tarpeeksi pitkään, jotta maku syvenee. Padan maku itse asiassa vain paranee, jos sen antaa olla yön yli jääkaapissa.

Burgundinpata neljälle

300 g tuoreita herkkusieniä
6 porkkanaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl kuivia soijasuikaleita
1 prk tomaattipyreetä
3 dl punaviiniä
3-5 dl vettä
2 laakerinlehteä
2 tl savusuolaa
tilkka savukastiketta
mustapippuria
1 tl timjamia
rypsiöljyä

Pilko sipuli reilun kokoisiksi paloiksi. Kuumenna tilkka öljyä kattilassa ja lisää sipulit ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Lisää porkkanat niin ikään reilun kokoisina paloina. Kuullota hetki. Lisää noin puolet viinistä ja vedestä sekä kaikki mausteet ja anna kiehua matalalla lämmöllä noin 20 minuuttia.

Lisää soijasuikaleet ja loput viinistä. Lisää myös vettä tarpeen mukaan kun soijasuikaleet alkavat imeä nestettä itseensä. Hauduta miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia ja lisää sitten pilkotut sienet. Hauduta vielä 20 minuuttia ja tarkista suolan ja mausteiden määrä.

Anna padan vielä vetäytyä hetki kannen alla ja tarjoa sitten kokojyväriisin kera.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lihaversio tästä on vielä muistissa ja ilman lihaa, pekonia ja voita jäi padan maun happamuus liian vallitsevaksi. Soijakastikkeella sitä voisi yrittää korjata. Lisäksi teidän versiossa oli minun makuuni aivan liikaa herkkusieniä. Burgundinpataan olennaisesti liittyy myös kokonaiset sipulit, ja talvella hillosipulit ovat mielestäni parempi vaihtoehto kuin iso pilkottu sipuli. Keväällä/kesällä sitten tuoreita pikkusipuleita. Kaiken kaikkiaan ihan hyvää, mutta lihaversioon verrattuna aika karmeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Savusuolaa saa ainakin Hakaniemen kauppahallista, siellä on sellanen maustekoju.