sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Välimeren kasvislasagne



Lasagne on kunnon sunnuntairuokaa. Kasvislasagne, jonka ohjeen poimin vuosia sitten jostain naistenlehdestä, rakennetaan paahdetuista kasviksista ja pinaatti-"juusto"täytteestä.

Vegaaninen, juustoisen makuinen lasagnekastike valmistuu todella helposti ja nopeasti soija- tai kaurakermasta, oluthiivahiutaleista ja muskottipähkinästä.

Lasagne maistuu myös seuraavana päivänä, eikä se kuivahdakaan jääkaapissa runsaan pinaatti-juustotöytteen ansiosta.

Välimeren kasvislasagne

2 paprikaa
10 kirsikkatomaattia
200 g kesäkurpitsaa
oliiviöljyä
500g valmista pastakastiketta
1 dl soijarouhetta (kuivana)
1 dl vettä
2-3 valkosipulinkynttä
mustapippuria
250 g lasagnelevyjä

pinaatti-juustokastike

300g pakastepinaattia
2,5 dl soijakermaa
2 dl oluthiivahiutaleita
1 tl suolaa
1,5 tl jauhettua muskottipähkinää

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Puolita kirsikkatomaatit, suikaloi paprikat ja siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä tai kuorimaveitsellä ohuiksi nauhoiksi. Asettele vihannekset uunipellille, pirskota päälle oliiviöljyä ja paahda uunissa n. 20 minuuttia.

Kuumenna valmis pastakastike kattilassa ja lisää siihen pilkottu valkosipuli, vesi ja soijarouhe. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes soijarouhe on pehmennyt, noin 10-15 minuuttia.

Kuumenna eri kattilasa soijakerma miedolal lämmöllä ja lisää joukkoon mausteet ja oluthiivahiutaleet. Sekoita koko ajan, jotta kastikkeesta tulee tasaista ja lisää lopuksi pinaatti.

Kun molemmat kastikkeet ovat valmiit, levitä noin puoli desilitraa tomaattikastiketta lasagnevuoan pohjalle, tasoita ja asettele päälle lasagnelevyjen ensimmäinen kerros. Lisää puolet kasviksista, sitten kolmasosa tomaattikastikkeesta ja lopuksi puolet juustokastikkeesta. Aseta päälle toinen kerros lasagnelevyjä, loput kasvikset, kolmannes pastakastikkeesta ja loput juustokastikkeesta.

Aseta päälle kolmas lasagnelevykerros ja kuorruta jäljellä olevalla tomaattikastikkeella. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia. Anna vetäytyä pari minuuttia ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella herkullinen kuva! Itse rrrakastan lasagnea, mutta se on vain monesti varsin hintavaa ruokaa opiskelijalle.

Oluthiivahiutaleita löytyy kaapistani purnukka ja kerran yritin tehdä siitä vegaanista mac'n'cheezeä todella kuvottavin tuloksin. Pitäisi varmasti uskaltautua kokeilemaan niitä johonkin toiseen ruokaan...

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa että todella hyvä resepti :)

Anonyymi kirjoitti...

moi! kuinka monelle tämä satsi on?

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kyllä tuosta ainakin neljälle riittää.