maanantai 4. toukokuuta 2009

Paistettua parsaa


Parsakausi on kevään parasta aikaa. Unohda parsan keittäminen, sillä parsa maistuu parhaimmalta paistettuna tai grillattuna.

En innostu parsarisotoista tai raskaista kastikkeista, joiden kanssa parsaa perinteisesti nautitaan. Parsan maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun se valmistetaan riittävän yksinkertaisesti.

Koska grilliä ei ollut nyt saatavilla, paistoin parsan paistinpannulla. Parsa ei vaadi mausteeksi muuta kuin suolaa ja vastarouhittua mustapippuria.

Paistettua parsaa

500 g tuoretta vihreää parsaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1/2 dl vettä
tuoretta persiljaa

Leikkaa parsojen tyvestä kova, puumainen osa pois (ykeensä useamman cm:n pituinen pala). Kuori parsat juoksevan veden alla nupusta alaspäin kuorimisveitsellä. Huuhtele nuput hyvin.

Kuumenna öljy. Paista parsoja kuumalla pannulla noin viisi minuuttia, kunnes varret ovat kypsähköjä, mutta napakoita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää aivan loppuvaiheessa puoli desilitraa vettä pannulle, ja anna sen kiehahtaa pois. Huom, parsoja ei ole tarkoitus keittää, vaan pannun on oltava riittävän kuuma, jotta vesi haihtuu sihahtamalla tarpeeksi nopeasti pois.

Koristele persiljasilpulla ja tarjoile välittömästi oliiviöljyn kera.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Täälläkin on parsaa just parhaimmillaan.Pitääkin kokeilla sitä tuolla tavoin, houkuttelevalta näyttää!

Tapio kirjoitti...

Harmi, että olet jättänyt blogaamisen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin ohjeistettu, tumpelokin onnistui! Ja totta roskaa, parsa on paistettuna paljon parempaa :)