keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Valkosipulinen tempeh


Valkosipulinen tempeh on thaimaalainen resepti. Tempehille tehdään valkosipulinen marinadi, jonka ainekset murskataan morttelissa paksuksi tahnaksi.

Morttelin käyttäminen tahnan tekemisessä on olennaista, sillä ainekset pitää saada murskattua kunnolla keskenään.

Tahna tarttuu tempeh-paloihin hyvin, mutta paistaminen vaatii myös vastaavasti reilusti öljyä, jotta tahmaiset palat eivät takerru kiinni pannuun.

Valkosipulinen tempeh

150 -200 g tempehiä
10 pientä valkosipulinkynttä
1 sipuli
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl soijakastiketta
2 tl (ruoko)sokeria
2 rkl tamarindimehua
1/2 tl merisuolaa
riisi- tai rypsiöljyä paistamiseen

Leikkaa tempeh suupalan kokoisiksi paloiksi. Leikkaa sipuli pieneksi silpuksi. Murskaa valkosipulinkynnet, sipuli ja pippuri morttelissa tasaiseksi tahnaksi. Se vaatii jonkun verran aikaa ja voimaa.

Kun tahna on suht tasaista, lisää soija, sokeri, tamarindi ja suola. Sekoita kaikki ainekset hyvin ja kaada marinadi kulhoon. Pyörittele tempeh-palat marinadissa ja anna marinoitua huoneenlämmössä noin 15 minuuttia.

Paista tempeh-palat runsaassa öljyssä pannulla kullan rapeiksi. Varo polttamasta tempehiä.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mä en ole vielä koskaan syönyt tempehiä, mutta teidän reseptinne vaikuttaa ihan hyvältä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa sairaan hyvältä!

Unknown kirjoitti...

Kaikkia näitä reseptejä katsottaessa iskee kauhea protskuhimo :P
Tätä täytyy kyllä kokeilla!