keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Elävän ravinnon kesäkurpitsaspagetti ja salviapesto


Tämä elävän ravinnon ohje on lontoolaisesta ravintola Saf:sta.

Valikoituja Saf:n reseptejä saa ladattua ilmaiseksi iPhoneen. Jos elävä ravinto kiinnostaa enemmänkin, aiheesta on julkaistu juuri uusi keittokirja nimeltä Hellaton kokki. Kirjasta lisää myöhemmin, kun olen saanut sen käsiini.

Ajatus kesäkurpitsasta spagetin "korvikkeena" tuntui aika kaukaa haetulta ituhippimeiningiltä, mutta ohuet kesäkurpitsanauhat toimivat peston kanssa erinomaisesti.

Pestoon tulee pinjansiemeniä, tuoretta salviaa, tuoretta basilikaa, valkosipulia, shalottisipulia ja oliiviöljyä.

Elävän ravinnon
kesäkurpitsaspagetti
ja salviapesto

1 pienehkö kesäkurpitsa

pesto
1 pieni valkosipulinkynsi
1 dl tuoretta basilikaa
1/4 dl-1/2 dl hyvää oliiviöljyä
1,5 rkl tuoretta salviaa
2 rkl shalottisipulia
1/2-1 tl suolaa
1 dl pinjansiemeniä

Valmista pesto jauhamalla kaikki ainekset tehosekoittimessa tai blenderissä karkeahkoksi tahnaksi. Leikkaa kuorimaveitsellä kesäkurpitsa mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi ja kääntele pesto sen joukkoon.

Tarjoile välittömästi, ennen kuin pestossa oleva suola saa kesäkurpitsan vettymään.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Olen tehnyt useaan otteeseen kesäkurpitsaspagettia tomaattikastikkeen (raaka)kanssa,ja se on aina hyvää.Mulla on sellainen spiraalileikkuri,jolla tulee pitkää ohutta spagettia. Salviapestolla pitäisi joskus kokeilla.

Laura kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä! Söin vähän aika sitten tosi hyvää elävän ravinnon tomaattikastiketta, johon tuli myös mm. aurinkokuivattua tomaattia. Toimisi varmasti kesäkurpitsan kanssa :)

Tuulispää kirjoitti...

Hei! Kiitos hyvästä blogista, vierailen täällä nyt ensimmäistä kertaa.

Kiinnitin huomiota siihen että monen postauksen alussa mainitset mistä reseptin erikoisempia raaka-aineita saa. Hieno juttu!

Piia kirjoitti...

Onpas herkun näköistä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kylla, luultavasti niin se on