torstai 25. joulukuuta 2008

Tuoremarinoidut herkkusienet


Nämä tuoreina marinoitavat herkkusienet sopivat moneen: antipastoksi, salaattiin tai leivän päälle.

Marinadi on todella yksinkertainen: sen perustana on laadukas oliiviöljy, balsamiviinietikka, suola ja mustapippuri. Ruohosipulin sijasta voi käyttää myös tuoretta basilikaa, sekin sopii sienten kanssa mainiosti.

Käytä vain hyvässä kunnossa olevia herkkusieniä, ja syö sienet valmistuspäivänä.

Tuoremarinoidut herkkusienet

250 g tuoreita herkkusieniä
3 rkl hyvää oliiviäljyä
1,5 rkl balsamicoa
1/2 tl suolaa
mustapippurirouhetta suoraan myllystä
tuoretta ruohosipulia tai basilikaa

Sekoita kaikki marinadin ainekset hyvin keskenään. Leikkaa sienet hyvin ohuiksi viipaleiksi ja pilko yrtit pieneksi hakkelukseksi.

Lisää kaikki sienet kerralla marinadiin ja sekoita hyvin. Sienet imaisevat marinadin itseensä todella vikkelästi, joten toimi aikalematta, jotta marinadi leviää tasaisesti kaikkiin sieniin. Lisää lopuksi ruohosipuli tai basilika, ja laita sienet jääkaappiin marinoitumaan noin tunniksi.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Hyvää! Teen usein samanlaista mutta basilikan tai ruohosipulin sijasta käytän sileälehtistä persiljaa.

Laura kirjoitti...

Se toimii varmasti myös. Sileälehtistä persiljaa on aika huonosti täällä tarjolla kaupoissa, tekis mieli käyttää sitä paljon useammin ruoanlaitossa.

Helena kirjoitti...

Kuka toimii kuvaajana? Ammattitaitoista jälkea.

Laura kirjoitti...

Mä otan kuvat, ja toinen kokki toimii valaisuassistenttina :) Harmittaa kun ei ole moneen kuukauteen voinut juuri luonnonvalossa kuvata sattuneesta syystä. Onneks nyt alkaa päivät pitenemään, niin ehtii ehkä arkisinkin kuvaamaan muussa kuin kelmeässä sisävalossa.

Polaris Koi kirjoitti...

Mie lisään herkkusieniin myös hieman sokeria tai siirappia. Oliiviöljyn tilalla käytin kerran kurpitsansiemenöljyä ja voi että oli hyvää!