sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Indonesialainen gado gado -salaatti


Gado gado -salaatti tarjoillaan pähkinäisen kastikkeen kanssa. Salaatti voidaan tarjota joko kylmänä tai kuumana.

Tähän salaattiin tulee tempehiä ja erilaisia salaattivihanneksia, joita voi varioida oman maun mukaan. Tempehiä saa Vii Voanista, Asian Marketista Kolmannelta linjalta ja vaihtelevasti Ekolosta ja Ruohonjuuresta.

Kastiketta tulee tällä ohjeella aika runsaasti, ja sitä voi käyttää myös erikseen tempehin marinoimiseen ja curryn kastikepohjana.

Indonesialainen gado gado -salaatti

300-400 g tempehiä
riisi- tai rypsiöljyä
puolikas pieni keräkaali
puolikas kurkku
kevätsipulia
100g ituja

kastike:
1 pieni shalottisipuli
1 vlkosipulinkynsi
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1,5 dl maapähkinätahnaa
2 dl kookosmaitoa
1-2 dl vettä
1/2-1 punainen chili
3 rkl soijakastiketta
2 rkl sitruunamehua
2 tl sokeria

Kuutio tempeh ja paista runsaassa öljyssä paistinpannulla rapean ruskeiksi.

Valmista tempehin paistuessa kastike laittamalla kaikki ainekset tehosekoittimeen tai blenderiin. Kaada seos sen jälkeen kattilaan, anna sen kiehahtaa ja hauduta sitten miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Pilko kasvikset ohuiksi suikaleiksi, asettele tempehkuutiot niiden päälle ja kaada kastiketta salaatin päälle tai tarjoa se erillisessä kulhossa.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kuulostaa tosi hyvältä.Voisikohan tuon tempehin korvata tofulla...

Laura kirjoitti...

Voi toki korvata, mutta maku muuttuu silloin aika paljon.

Maija Haavisto kirjoitti...

Gado gado on ihanaa, vaikka en kyllä muista, että olisin kertaakaan syönyt sellaista reseptiä, mihin tulee tempehiä...