maanantai 2. maaliskuuta 2009

Thaimaalaiset seitanpihvit


Seitanpihvien suosion myötä kokeilimme uusia marinadeja niille. Testasimme thaimaalaista marinadia, joka onnistui erinomaisesti.

Marinadiin tulee thaimaalaisen keittiön perusmakuja: chiliä, sitruunaruohoa, inkivääriä, valkosipulia, limen lehtiä, limemehua ja kalakastiketta korvaamassa fermentoitua soijapaputahnaa. Inkiväärin tilalla voisi hyvin käyttää myös galangalia.

Vaikka seitanpihvien valmistaminen vie hieman aikaa, se ei ole ollenkaan vaikeaa. Pihvejä tulee perusohjeella noin 20 kappaletta, joten satsi kannattaa jakaa puoliksi ja kokeilla erilaisia marinointitapoja. Thaimaalaiset seitanpihvit maistuvat varmasti kaikille aasialaisen keittön ystäville.

Seitanpihvien perusohjeen löydät täältä.

Thaimaalaiset seitanpihvit

10 seitanpihviä

0,25 dl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl riisiöljyä
1 sitruunaruohon varsi
3 limenlehteä
5 cm:n pala inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
1 limen mehu
1-2 rkl fermentoitua soijapaputahnaa
tuoretta punaista chiliä

riisiöljyä paistamiseen

Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet ja inkivääri reilun kokoisiksi paloiksi. Leikkaa chiliä oman maun mukaan ohuiksi siivuiksi. Nuiji sitruunaruohonvartta niin, että se menee rikki, jotta sen maut pääsevät esiin. Sekoita kaikki marinadin ainekset laakeassa astiassa.

Pyörittele seitanpihvit kauttaaltaan marinadissa ja laita ne jääkaapiin marinoitumaan yön yli. Paista pihvit seuraavana päivänä öljyssä rapean ruskeiksi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Olen käynyt katselemassa seitan-ohjeitanne täällä jo useampaan otteeseen ja tänään vihdoinkin uskalsin myös itse kokeilla seitanin valmistusta. Lopputuloksena oli ehkä vähän liiankin lihamaisia, mutta muuten hyviä, pihvejä. Eipä siis muuta kuin kiitoksia innostavista ohjeista :)